Yoko Maria opiskeli laulua Tokion Musiikkiyliopiston esiintyjäkurssilla, jossa hän suoritti sekä alemman että ylemmän korkeakoulututkinnon. Suoritettuaan tutkintonsa hän muutti Suomeen. Oppiakseen tuntemaan paremmin pohjoismaista musiikkia hän opiskeli 5 vuotta kuuluisan baritoonin Jorma Hynnisen johdolla Sibeliuksen ja muiden säveltäjien suomalaisia lauluja, joten hänellä on mittava yli 600 kappaleen suomalainen ohjelmisto. Hän on saanut oppia monilta sekä japanilaisilta että ulkomaalaisilta kuuluisilta opettajilta.
Asuessaan Euroopassa hän halusi tutkia eurooppalaista klassista musiikkia ja opiskeli tätä varten Moskovan Tsaikovski-konservatoriossa Pyotr Skousnichenkon johdolla sekä Karlsruhen musiikkikorkeakoulussa.
Hän on esiintynyt useissa maailman konserttisaleissa, eri maiden suurlähetysto¨issä, konsulaateissa jne.
Palattuaan Japaniin hänen laajat opintonsa saivat välitto¨mästi tunnustusta, ja hänet kutsuttiin edustamaan Japania 13. kansainvälisen Tsaikovski-kilpailun laulusarjaan Moskovaan sekä BBC:n koelauluun. Elegantin ja luonnollisesti kantavan sopraanonsa sekä hienostuneen kansainvälisen tulkintansa pohjalta hän pystyy laulamaan ja yhdistelemaä¨n eri tyylisuuntia saaden niin hämmästystä kuin kiitosta konsertti konsertin jälkeen. Hänen lämmin, herkkä ja läpikuultava sopraanonsa on arvostettu ja kiitetty maailmanlaajuisesti eri tyylisuuntien vaikuttajien parissa.
Yoko Marian soolodebyytti New Yorkin Carnegie Hallissa oli 15.12.2010. Toinen, yhtä menestyksekäs soolokonsertti Carnegie Hallissa, pidettiin 20.6.2016.

Carnegie Hallissa pidetyn soolodebyytin jälkeen Yoko Maria on saanut ylitetyksi taidemaailman vaikeudet. Nyt hän tekee ahkerasti tyo¨tä rikastuttaakseen sisäistä maailmaansa, parantaakseen musiikillisia taitojaan ja saavuttaakseen entistä parempia tuloksia. Hän toivoo miellyttäviä tapaamisia ja tekee kaikkensa jatkaakseen taiteellista toimintaansa.

Yoko Maria piti kolmannen amerikkalaisen konserttinsa New Yorkin Carnegie Hallissa 21. toukokuuta 2018 suurella menestyksella¨.
https://www.carnegiehall.org/Calendar/2018/05/21/YOKO-MARIA-0800PM
https://www.carnegiehall.org/Calendar/2020/05/18/Postponed-Yoko-Maria-Soprano-0800PM

23. kesa¨kuuta 2022 pidettiin Carnegie Hallin soolokonsertti New Yorkissa nelja¨nnen kerran Yhdysvalloissa.
https://yoko-maria.com/gallery2_c.html

メディア情報
ギャラリー
歌詞
ヨーコマリアのCDなどのご購入はこちら

(c)2010 YOKO MARIA All Rights Reserved.